Mutta sitten asiaan, sormusasiaan. Meillä on siis samanlaiset keltakultaiset kihlasormukset, joissa on timanttileikkaus. Rakastan sormuksiamme ja haluan omani seuraksi täydellisen vihkisormuksen, minkä vuoksi olen suunnitellutkin teetättäväni sen. Sulholleni luultavasti emme tilaa uutta, koska kihlasormus on meidän mieleemme ja perinteisesti aviomiehellä on vain yksi sormus, vaikka nykypäivinä kahta sormusta näkee usein myös miehen nimettömässä. Tätä kuitenkin mietimme vielä. Sulhokaan ei osannut sanoa vielä oikein juuta eikä jaata tähän asiaan :) Omasta vihkisormuksestani minulla on kuitenkin erittäin tarkka visio, jota hiomme varmasti vielä kultasepälle päästyäni. Haluan sormukseni olevan keltakultainen, jossa olisi keskellä hieman isompi kivi. Kiven ei tarvitse olla timantti, ei edes kirkas kivi. Joku haalean keltainen tai muu vaalea väri sopisi mielestäni hyvin. Olen myös miettinyt, että tulevina hääpäivinä sormusta voi "täydentää" laitattamalla suuremman kiven ympärille pienempiä kiviä/timantteja. Näin sormuksesta tulisi ihana perintökalleus näytettäväksi lapsille :) (Kyllä ajattelen piiiiitkälle) Olen säästänyt jo sormukseeni hieman enemmänkin, mutta kuitenkaan mitään maltaita en sormuksestani halua pulittaa.
Tässä kuitenkin hieman inspistä, jonka pohjalta olen omaa sormustani miettinyt:
kuvat
Keskimmäinen on aivan mieletön!
VastaaPoistaEikös!? Semmoisen, kun saisi sormuksesta rakennettua joku päivä :)
Poista