torstai 22. toukokuuta 2014

Toukokuu ja pöytäkoristeita

Näin ihanan kesäisenä toukokuun päivänä mietin "voi, vitsi miksemme valinneet toukokuuta?". Ulkona on vihreää, linnut laulaa ja aurinko hymyilee taivaalla. Kevät häät olisivat olleet aivan ihanat, mutta sitten muistan talven kauniit kinokset ja puhtauden. Kyllä, valitsimme oikein. 

Olen miettinyt tämän muutosta johtuvan kiireen ohella pöytäkoristuksia. Muutamista morsiankollegoista on tullut rouvia ja heidän kätten jälkeä heidän blogeissaan ihaillen, on inspiraatio tosiaan kolahtanut jälleen minuunkin! Olen muutamaan otteeseen täälläkin aprikoinut kukkavalikoimaa ja vähäisellä kukkasaldolla siis mennään. Rakastan kukkia, mutta ne ovat valitettavasti kuitenkin aika kalliita. Harsokukka, neilikka ja anemone ovat edelleen lemppareitani. Olen miettinyt pöytiin itse tehtyjä silkkiruusuja sekä harsokukkaa. Meidän pöytäämme kuitenkin haluan vain tuoreita kukkia. 

Pöytäohjelmat ja paikkakortit suunnittelemme anoppini kanssa, jonka askarteluvarasto on suunnaton! Pöytänumerot ja meidän pöytämme "Mr and Mrs" koristukset ovat mietittynä, mutta vailla toteutusta (inspis kuvat postauksen lopussa). Muu koristus pöydässämme tulee olemaan pientä. Olen miettinyt ohutta joulukuusen koristelu narua kultaisena. Mutta we'll see :)

Maljakoita tuusaamme lasipurkeista ja kynttilätuikkuja pilttipurkeista. Näitä molempia koristelen kultaisella hileellä. Silkkiruusut olisivat valkoisia ja laventelin violetteja. Liinat sun muut ovat vielä mietiimättä, mutta eiköhän sinnekin pian päästä!

Table numbers 
 


For our table

kuvat 

torstai 8. toukokuuta 2014

Höpinää

Huhtikuu vaihtui toukokuuhun ja muutto häämöttää muutaman viikon päässä. Saan pidettyä myös pari viikkoa muuton aikaa lomaa, joka helpottaa huomattavasti. Toinen puolisko on töissä ja minä lomalainen saan sillä aikaa järjesteltyä ja kasattua asuntoa ajan kanssa :)
Meille oman asunnon ostaminen on suuri juttu. Asunto on MEIDÄN ja vajaan kymmenen kuukauden päästä jaamme myös sukunimen. Veljeni hauskasti sanoi pari viikkoa sitten, että jännä nähdä kuinka oikeasti aloitan oman elämäni oman pienen perheeni kanssa. Jännää se tosiaankin on. Olen niin kiitollinen perheestäni, koiristani, ystävistäni ja ennen kaikkea tulevasta aviopuolisostani. Hän on tukeni tyynessä sekä tyrskyssä. Kyllä sen vain tuntee, kun se legendaarinen oikea tulee vastaan <3

Hääjärjestelyt siis alkavat kunnolla muuton jälkeen sillä sitten voimme pyhittää yhden huoneen kokonaan häille. Kutsukortteja sekä muita paperitavaroita olemme jo pitkään miettineet anoppini kanssa sekä pilttipurkki askartelut alkavat kaasojeni kanssa kesäkuussa. Makeiden suunnittelu on kovasti käynnissä ja sekä pöytäkoristeiden miettiminen. Kohta saadaan juttuja mietinnän tasolta tehdyiksi :)

Hyvää kesän odotusta teille kaikille!

lauantai 26. huhtikuuta 2014

Onnen tunteet

Eilen tunsin suuria onnen tunteita, kun kokeilin hääpukuani perheeni kotona. Kyllä, olen löytänyt puvun, jossa sanon tahdon elämäni miehelle :) Puku on kaunis ja kuvastaa minua täydellisesti. Se on perinteitä noudattaen valkoinen ja sisältää hieman pitsiä. Erikoisin osa mekosta on sen helma. Helma ei ole aivan perinteinen vaan muhkea muutamine kerroksineen. Laahus yltyy hieman taakseni. Pyörähtelin siis se ylläni onnesta soikeana ja lähetin kuvan ystävilleni. Tunsin oloni Tuhkimoksi ja äitini sanoi, että näytänkin aivan häneltä - tytön hartain toive näyttää prinsessalta. Kuvaa en halua laittaa tänne, sillä pelkään että kultani näkee sen. Olemme siis niin perinteikkäitä ettemme halua, että hän näkee pukuani ennen H-hetkeä. 

Löysin siis pukuni facebookin hääkirppikseltä hinnalla, joka oli paljon alle budjettini ja vielä käyttämättömänä! Suosittelinkin, että jos ette ole vielä liittyneet hääkirpputoreihin facebookissa, klikkaatte itsenne heti muutamaan. Lupaan ettette pety!

kuvaAlfred Lord Tennyson Love Quote Made on Typewriter and Framed. $11,00, via Etsy.

maanantai 14. huhtikuuta 2014

10 kuukautta

Huh, tässä on kyllä on vilinää ja vilskettä viimeisen neljän viikon aikana ja se näkyykin postaussaldossani. Olemme nimittäin ostaneet viime perjantaina ihka oman rivitalokolmion ja vieläpä omalla saunalla sekä pihalla! Olemme onnesta soikeina, viimeinkin pääsemme vuokrakierteestä eroon ja maksamme joka kuukausi ns. omaan taskuumme. Onhan näin velallisena olossa myös huonoja puolia, mutta kyllä ne plussat päihittävät ne mennen tullen. Sisustuskuume nostaa päätään ja en malttaisi millään odottaa, että saamme avaimet käteemme uuteen kotiimme. Onneksi kesäkuun ensimmäinen ei ole kuitenkaan niin kaukana :)

Ja tänään saavutimme myös yhden virtsanpylvään, sillä häihimme on enää 10 kuukautta! Viimeinen kaksilukuinen numero! Super mahtavaa! En malttaisi odottaa enää päivääkään, niin kuin moni lähipiirissäni varmasti tietääkin, haha. 

Keep Calm and MARRY ME IN 10 MONTHS Poster 
kuva 

torstai 27. maaliskuuta 2014

AINOn aivan ihana arvonta

Käykääpäs tyttöset tsekkaamassa Makea - Hääblogin ihana arvonta! Janina arpoo AINO Handmade:n 100 euron lahjakortin meidän onnekkaiden lukijoiden kesken :)

AINOn tuotteet ovat kaikki 100 % käsintehtyjä hää -ja juhla-asusteita. Suunnittelun ja toteuttamisen takana vaikuttaa lahjakas Satu. Satu tekee töitä myös asiakaslähtöisesti eli saat juuri sinun näköisesi, uniikin asusteen jota ei nähdä kenenkään muun yllä. Joten eikun sormet sekä varpaat pystyyn ja osallistumaan! Tästä pääset suoraan arvontaan.

Tässä muutamia tuotteita, jotka miellyttivät minun silmää: 

 Image of Silk Blossom Flowers with Crystal Spray Vines - Bridal Blossoms

Image of Bridal Lace and Sarkle Leaf Hair Comb

Kaikki kuvat lainattu AINOn nettisivuilta!


keskiviikko 19. maaliskuuta 2014

Love is brewing

Wedding favors, vieraslahjat. En halunnut pelkkää karkkia pienessä rasiassa, se on jotenkin niin tavanomainen ja nähty. Ja halusimme ehdottomasti häihimme karkkibuffetin, joten pienessä karkissa ei olisi siis mitään järkeä :) Aikaisemmin mietin omatekemää hilloa pilttipurkissa. Omenaa tai mansikkaa. Mutta nyt törmäsin netin ihmeellisessä maailmassa teehen! Tee on taivaallista ja meillä juodaankin sitä kahvin sijasta. Joten se olisi myös ns. meidän näköinen vieraslahja. Suosin tällä hetkellä ehkä enemmän pussiteetä. Sen saisi laitettua esimerkiksi organza pussiin. Ja meidän nimikirjaimemme ja hääpäivämme tai sitten vain sydämen teepussin narun päähän :)

Tässä hieman kuvia, jotta ymmärrätte mitä haen takaa: 

https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEizZ9bQh1sm1oxT2DKJ_3-j4EFYLNrmZWzOaVWWPljMyzs6QjHxd_dpqZcm92mYcFoAkt_8jQVxuiV25_vCyy07HFxFQ3Qr-LtFJv_IFW3oOR4PtTlH4uMtoS_6nJju0Mc16gdvKn6Prtc/s1600/suzanna+march+photography+DIY+wedding+details_1.jpg 
 

kuvat

torstai 13. maaliskuuta 2014

Hääyö

Huh hei, eilen varmistui hääyön vietto paikkamme! Olisimme halunneet toiseen hieman ylellisempään ja hyvän maineen omaavaan Hotelli Yöpuuhun, mutta sieltä hääsviitit olivat jo kaikki harmiksemme menneet.. Vaikka kyselin niitä jo tammikuussa! Ei voi kuin kadehtia niitä onnekaita pareja ketkä pääsevät hääyönään Yöpuun hellään huomaan. Mutta tämä ei meitä lannistanut, sillä sovimme viettävämme täällä meidän ensimmäisen hääpäivämme :) 

Kyselimme siis muutamista muista paikoista mahdollisia hääsviittejä tai hääpaketteja. Muutaman sivuutimme heti ja paria punnitsimme tosissamme. Kuitenkin päädyimme hotelliin, jonka häähuoneesta on kaunis näkymä järvelle. Huoneessa on myös sauna, jossa on ihana levätä häähuuman ja vilskeen jälkeen :) Kuohuviini huoneeseen sekä buffet aamiainen kuuluvat pakettiin. Olemme tyytyväisiä valintaamme, vaikka ykköstoiveemme ei täyttynytkään. Pääasia kuitenkin on sen rakkaan ja tuoreen aviopuolison seura <3

Hääyön vietto paikan valinnan jälkeen aloin miettimään sen koristeluita. Elokuvissa sänky on usein ruusun terälehtien verhoama ja tunnelmaa on tuotu kynttilöillä. Itse en kovin mahtipontista koristelua halua, mutta toiveena on että kaasot loihtisivat sinne jotain. Juurikin ruusun terälehtiä hieman sängylle, maybe? :) Talvella kynttilät olisivat kauniita ja erittäin romanttisia, mutta saako hotellihuoneessa polttaa kynttilöitä? Kuka ne sytyttäisi? Jos kynttilöitä tosiaan huoneessa saisi polttaa, uskon että sytyttäisimme ne itse. 

Oletteko te miettineet hääyön koristeluita? 




keskiviikko 12. maaliskuuta 2014

Häätuoksu, check!

Häätuoksusta puhuinkin tuossa joulukuun puolella (klik) ja palaisinkin asiaan nyt. Sain tosiaan T:ltä joululahjaksi tuoksun sekä vielä pienen tuoksupaketin, jossa oli kyseinen tuoksu pienessä koossa sekä suihkugeeli että vartalovoide. Tuoksu on Versacen Bright Crystal ja olen aivan myyty! Tuoksu on raikas, kevyt sekä kaunis. Se tuo kantajalleen ylellisyyden tunnetta, johon on ihana kietoutua. Sekä minun mieltäni lämmittää erityisesti myös se asia, että sain tuoksun lahjaksi kullaltani. Hän oli ajatellut minua, kun valitsi tämän tuoksun <3 Bright Crystalin ensituoksussa tuoksuu granaattiomena sekä yuzu-sitrushedelmä. Sydäntuoksussa on magnoliaa, pionia sekä lotuskukkaa ja viimeisempänä mutta ei vähäisempänä, pohjatuoksussa vaikuttaa myski, mahonki ja ambra. Tuoksujen rakenteesta en tiedä paljoakaan, mutta nämä toimivat! 

Ei siis ihmekkään, että valitsin tämän häätuoksukseni. Käytän tätä myös arkisin, joten erityistä hääpäivinä muisteltavaa tuoksua tästä ei tule. Sitäkin tärkeämpi kyllä :)
Hääpäivänä pidän tuoksua jota me kummatkin rakastamme. Mikä olisi sen parempi? 

Fragrances - Women - Bright Crystal - Versace 2013



Buy of the Day - Versace Bright Crystal Eau de Toilette
kuvat

lauantai 8. maaliskuuta 2014

Koristeista

Huh, edellisestä postauksesta onkin taas vierähtänyt tovi. Paljon mietintää koristuksien suhteen on tähän aikaan mahtunut. Sairaslomallani katselimme kultani kanssa Neljät häät Amerikassa -ohjelmaa, jossa yksi morsian piti tekniikasta ja ei sen vuoksi halunnut liikaa kukkia häihinsä. Hän esimerkiksi käytti pöytäkoristeissa ja kirkon koristuksessa maljakoita, joihin oli laitettu marmorikuulia sekä ledivaloja niitä valaisemaan. Sulhaseni mieltyi näihin kovasti ja vaikka minä olen vannoutunut kukkaihminen ei se sulje pois näiden käyttämistä joissain koristuksissa. Ehkä ne pääsevät jopa pöytään, kuka tietää! Anoppini tilasikin askartelu kaupasta geelihelmiä, jotka vedessä liotettuna turposivat marmorikuulien kokoisiksi. Hän tilasi niitä liilana, mutta saikin ne sinisinä. Se ei meidän kokeiluihin vaikuttanut, mutta hääpäiväksi haluaisimme meidän väreihimme sopivia kuulia. Yksi pieni pussi, josta tuli litra kuulia maksoi 3 euroa, edullisemmat siis kuin marmorikuulat. Ja eivät vie tilaakaan sillä ne kutistuvat pikku hiljaa takaisin pieniksi helmiksi. Kuitenkin sen verran hitaasti, että hääpäivänä niitä voi käyttää myös ilman vettä. Tulen laittamaan tästä myös kuvia, jotta saatte hieman konkreettisempaa käsitystä kuin minun sekavat puheeni :)

Anoppini on kätevä käsistään ja tykkää askarrella. Viime viikonloppuna katselimmekin hänen askartelutarvikkeitaan ja mietimme koristeita. Teemme yhdessä silkkipapereista pom pomeja, taiteilemme kutsukortteja sekä ideoimme paikkakortteja ja muita hömppäjuttuja :) Ihanaa, että ympärillä on ihmisiä jotka välittävät aidosti ja ovat koko sydämestään onnellisia meidän puolestamme. Anoppini tekee myös meidän hääkakkumme! Josta tulee sneakpeak tässä: 

Untitled | via Tumblr
kuva

P.S. Hyvää naistenpäivää kaikille maailman naisille! Rokataan tämäkin vuosi!

torstai 20. helmikuuta 2014

Kukkakombo(ko)?

Olen lähipäivinä miettinyt paljon kukkia. Jouduimme perumaan tapaamisen kukkakaupalla tapahtumien vuoksi, joten nyt kymmenet kukkalajikkeet sekä niiden käyttötavat kiitävät päässäni vuoristorataa. Edellisessä postauksessa kukista kerroinkin mitä kukkia olemme suunnitelleet tilaavamme; morsiuskimppu, sulhasen viehe, kaasojen ja bestmanien kukat sekä pöytäkukat. Nyt olen myös ajatellut heittokimppua, sillä onhan se kiva perinne katsoa kuka menisi seuraavana häiden naisväestä naimisiin :) Myös toinen sukkanauha on mietinnässä, josko myös sillä tapaa miesväestä löytyisi seuraava sulhanen! 

Harsokukka (baby's breath) sekä neilikat ovat tällä hetkellä ykkösinä. Liloista kukista anemone (jonkinlainen vuokko) olisi todella kaunis! Ehkäpä ne voisivat olla meidän hääkukkakombo. Kuka tietää, jos mieleni muuttuu vielä moneen kertaan? ;)

Harsokukka olisi todella kaunis myös pöytäkukkina pienissä maljakoissa. Tai viinilasin alla, kun sen kääntää toisinpäin. Sen kannan päälle voisi tällöin laittaa vielä kynttilän. Tässä tapauksessa haluaisin vielä kukkia erikseen maljakkoon. Ideoita vain pörrää mielessä. Ehkä on sittenkin hyvä, että häihin on vielä 11 kuukautta! :)
















kuvat

keskiviikko 19. helmikuuta 2014

Huntu vai hunnuton?

Hiphei, yritän päästä kiinni normaaliin rytmiin niin arjen kuin bloginkin kanssa. Hetki saattaa mennä, että asiat kulkevat jälleen sutjakkaasti mutta bare with me :) 

Tänään on vuorossa asia nimeltä huntu. Aluksi ajattelin, että häälookkiini ei kuuluisi huntua ollenkaan, mutta rakkaani sai jotenkin pääni kääntymään. Hän haluaisi kovasti minulle hunnun, joten se mielessäni selailin hieman huntuja. Tiedän ainakin sen, että mitään puolipitkää huntua en halua eli ei mitään olkapää mittaista. Kuitenkin pitkä huntu tai birdcage huntu (verkkohuntu) kiehtovat. Huntu määräytyy kuitenkin vasta, kun tiedän millainen puku minulla tulee olemaan. En halua, että huntu ja mekko riitelevät keskenään. 

Mietin myös juuri sitä elokuvista tunnettua hetkeä, kun mies nostaa hunnun naisen kasvojen yli ennen suudelmaa - niin romanttista. Mutta se saa jäädä elokuviin. Pitkän hunnun kanssa se olisi yhtä taistelua ellei siinä olisi myös lyhyempää osaa. Argh. Huntujakin pitää olla niin monenmoista sorttia. Uskon kyllä, että tämäkin asia ratkeaa ajallaan. Tässä kuitenkin hieman kuvia, jotka miellyttävät minun silmääni: 

Wedding dress | via Tumblr 

Belle the Magazine . The Wedding Blog For The Sophisticated Bride 

Wrapped in your love 

maanantai 17. helmikuuta 2014

Vaikeuksista voittoon

Huh huh. Olen ollut blogin puolelta pois kuukauden päivät, mutta hiljaisuuteeni on syy - olin sairaalassa sekä viimeiset kaksi ja puoli viikkoa olen ollut toipumassa. Kaikki tapahtui yllättäen ja olen yrittänyt käydä asioita mielessäni läpi näinä viime viikkoina. En joutunut siis mihinkään onnettomuuteen tai muuhuun kauheuteen. Minulle piti tehdä pieni toimenpide, jossa tapahtui kuitenkin hoitovirhe ja jouduin uuteen leikkaukseen. En kuitenkaan tästä halua avautua sen enempää, ainakaan vielä. Ehkä jos asiat saavat paremman käännöksen. 

Mutta vaikeuksista voittoon - vuoden päästä olen jo rouva! Can't believe it! Katse siis kohti tulevaan ja ihaniin asioihin :)

P.S. Kaikille helmikuun morsiamille vielä suuren suuret onnittelut <3

lauantai 18. tammikuuta 2014

Messuilua

Kävimme tänään rakkaani kanssa Jyväskylän häämessuilla. Messut olivat harmiksemme aika pienet, erittäin vähän tilaa messuhallista oli käytetty. Kiersimme nopeasti messualueen ja palasimme uudelleen meille mielenkiintoisiin kojuihin. Ideoita emme varsinaisesti saaneet, mutta häähumu nosti jälleen päätään! Päivän messusaldoksi tuli paaaaljon esitteitä, karkkeja sekä kutsuihin kultaisia kutsu -tarroja sekä ohjelma -tarroja. Tapasimme myös yhden kultasepän joka kertoili meille luomuksistaan ja kuinka hän myös tekee toiveiden perusteella. Hänen sormuksensa olivat erittäin kauniita ja se fakta, että kaikki olivat käsintehtyjä (jotkus tietokoneella suunniteltuja) saa vain joka kerta henkeni salpautumaan. On ihmeellistä kuinka taitavia ja luovia ihmisiä onkaan. On todellinen lahja saada aikaan jotain niin herkkää ja kaunista. Hän on siis yksi vaihtoehto meidän sormuksen metsästysjahdissa! :) 
Hääpukujakin messuilla oli, muun muassa Jotain käytettyä oli paikalla. Heiltä löytyi yksi erittäin kaunis olkaimeton hääpuku helmikirjailulla, mutta käännyin katkeran suloisesti pois sen kauneudesta, sillä häihimme on kuitenkin vielä aikaa. Ja haluan kokeilla muutamaa pukua vielä ennen kuin ostan mitään. 

Muistattehan, kun puhuin Fill and Tell -hääkirjan hankkimisesta? (postaukseen pääset tästä) No juurikin se ihanuus saapui kotiimme eilen! Ja voi kuinka olinkaan onnessani! Se on täydellinen, lapsenomainen mutta asiaan sopiva. Ihana muisto meille sekä tulevaisuudelle. Kultani sanoi, että täytellään sitä vasta lähempänä häitä kivana muistelu hetkenä, mutta voin kertoa että kirja huutaa minua kirjoittamaan. Joten saa nähdä pystynkö pystymmekö odottamaan sinne saakka :)

torstai 16. tammikuuta 2014

Kukkia, kukkia ja kukkia

Otin eilen myös alustavasti yhteyttä floristiin meidän vakio kukkakaupastamme. Aikaa häihin on vielä, mutta halusin ammattilaisen näkökulmaa sekä myös opastusta mitä kukkia talvella saa ja mitkä sointuisivat kauniisti keskenään. Mietinnässä on myös mitä kukkia sieltä tilaamme. Ainakin morsiuskimppu, sulhasen viehe, kaasojen ja bestmanien kukat ja pöytäkukat. Heittokimpusta en vielä tiedä. Jos semmoiseen päädymme, tulee se olemaan yksinkertainen. Heittokimppu olisi hyvä lisä, sillä se määräisi perinteiden mukaan tulevan morsiamen naisten joukosta ja näin ollen saisin kuivattaa oman kimppuni muistoksi tai tehdä siitä vaikka taulun! Floristi kysyi myös olenko miettinyt vanhempien kukkia. Vanhempien kukkia? En tiennyt tämmöisestä olleskaan :) Oletteko te morsian kollegat ajatelleet myös vanhemmillenne kukkia?

Alunperin ajattelin kanervaa, morsiusharsoa sekä ruusua. Olen mieltynyt myös nelikoihin. Kanerva olisi tuonut sitä liilaa valkoisen joukkoon ja olin ajatellut käyttää sitä myös kattauksen piristämisessä. Mutta sitä ei valitettavasti saa enää siihen aikaan vuodesta. Asklskfdk. Mutta uskon, että yhteistuumin floristin kanssa saamme siihenkin jonkun uutukaisen kasvin! Ensi viikolle olemmekin sopineet tapaamisen kukkakaupalla. Eli vielä on hetki aikaa jututtaa parempaa puoliskoani ja kysellä vielä hänen toiveitaan sekä mieltymyksiään :)

StyleMePretty | NOVIAS

Tumblr | via Tumblr

 Untitled

 Pretty Winter Snow White Wedding Bouquet
kuvat 

keskiviikko 15. tammikuuta 2014

Juhlapaikan katsastus

Olin sopinut tapaamisen juhlapaikalle eilen. Kävimme sulhoni kanssa katsastamassa paikan ja kyselemässä vähän paikan käytännöistä ja muista jutuista, vaikka infon olemmekin jo saaneet. Ja huh huh, paikkahan oli erittäin kaunis! Juhlapaikkanamme toimii tosiaan riihi, jossa on juuri sitä vanhan ajan romantiikkaa. Sisällä varsinaisten juhlatilojen katoissa oli kuituvalot eli katto oli kuin tähtitaivas! :) Ihastuin siihen ikihyviksi ja hehkutin sitä heti vanhemmilleni. Mies kertoi mihin kohtaan tulisi buffet, mahdollisesti bändi ja kuinka raivaamalla buffetin pois illalla, saataisiin sen paikalle tanssilattia. Pystyin kuvittelemaan tilan täynnä onnea ja läheisiä, pöytien siistit liinat sekä koristeet sekä tietenkin vierelleni elämäni rakkauden. Voi vitsi, miksi siihen on vielä vuosi?

Otin tänään myös yhteyttä tuttuuni, jolla on valokuvaajan tutkinto. Olen nähnyt muutamia hänen ottamiaan kuvia ja voi hitsi ne ovat upeita! Saamme sellaisen ammattitaidon avuksemme, että huoleni valokuvauksesta jäävät taakse. Ja vielä sokerina pohjalla on upeaa saada tutut kasvot kuvaamaan ja neuvomaan parikuvien otossa. En olisi voinut toivoa enempää, kiitos <3

 Classy Blog | The photoblog about everything that is classy

http://weddbook.com/media/1976793/wedding-ideas ♥ Cute Wedding Photography

♕  
kuvat

perjantai 10. tammikuuta 2014

The Sormus

Eilen kävin hakemassa postista Juhlacenterin paketin, josta paljastuikin vieraskirja sekä kutsujemme pohja. Kyllä kutsut! Juhlacenterin sivuja selaillessani silmiini osui tarjous ja valmis pohja osui ja upposi - meihin kumpaankin. Kutsuista tulee hieman erilaiset mitä olin alunperin miettinyt, mutta yksinkertaisella ja sitäkin kauniimmalla linjalla pysytään :) Voisin kuvailla teille vaikka niitä hieman tässä joku päivä!

Mutta sitten asiaan, sormusasiaan. Meillä on siis samanlaiset keltakultaiset kihlasormukset, joissa on timanttileikkaus. Rakastan sormuksiamme ja haluan omani seuraksi täydellisen vihkisormuksen, minkä vuoksi olen suunnitellutkin teetättäväni sen. Sulholleni luultavasti emme tilaa uutta, koska kihlasormus on meidän mieleemme ja perinteisesti aviomiehellä on vain yksi sormus, vaikka nykypäivinä kahta sormusta näkee usein myös miehen nimettömässä. Tätä kuitenkin mietimme vielä. Sulhokaan ei osannut sanoa vielä oikein juuta eikä jaata tähän asiaan :) Omasta vihkisormuksestani minulla on kuitenkin erittäin tarkka visio, jota hiomme varmasti vielä kultasepälle päästyäni. Haluan sormukseni olevan keltakultainen, jossa olisi keskellä hieman isompi kivi. Kiven ei tarvitse olla timantti, ei edes kirkas kivi. Joku haalean keltainen tai muu vaalea väri sopisi mielestäni hyvin. Olen myös miettinyt, että tulevina hääpäivinä sormusta voi "täydentää" laitattamalla suuremman kiven ympärille pienempiä kiviä/timantteja. Näin sormuksesta tulisi ihana perintökalleus näytettäväksi lapsille :) (Kyllä ajattelen piiiiitkälle) Olen säästänyt jo sormukseeni hieman enemmänkin, mutta kuitenkaan mitään maltaita en sormuksestani halua pulittaa.

Tässä kuitenkin hieman inspistä, jonka pohjalta olen omaa sormustani miettinyt: 

Classic 18k Rose Gold Plated Zircon Wedding Ring
Untitled 

Diamond ring
kuvat

torstai 2. tammikuuta 2014

Naimisiin ensi vuonna!

Kyllä, voin sanoa että menemme naimisiin ensi vuonna! Sen ääneen sanominen kuullostaa niin jännittävältä ja todelliselta. Kunpa aika rientäisi. Uskon kyllä, että se menee kuin siivillä hääjärjestelyiden lomassa :) 

Tämä päivä oli myös erityinen, sillä meidän vihkikirkkomme varmistui! Ei tosin ilman pulmia.. Olimme molemmat puhelimen päässä heti aamusta, koska virastot aukesivat uuden vuoden jälkeen taas tänään. Mutta mitä. Emme saa yhteyttä, nauhoitettu tädin ääni kertoo soittamaan toiseen numeroon. No me soitamme ja numero on täysin sama mihin soitimme ensin. ARGH. Virastot kuitenkin olivat auki, vaikka puhelinpalvelu ei toiminutkaan. Joten minä näppäränä tyttönä menin paikan päälle ja saimme kuin saimmekin unelmiemme kirkon! Hyvä me :)

Kirkkomme on pieni ja erittäin kaunis eikä sijaitse kaupungin sykkeessä. Sitä ympäröi ihana kivimuuri, jossa saa varmasti otettua kauniita kuvia. Säteilin koko matkan virastolta kotiin ja teen sitä varmasti vieläkin. Voi tätä onnea <3 

Haluan toivottaa vielä kaikille super ihanaa uutta vuotta, erityisesti vuoden 2014 onnellisille morsiamille, tämä on teidän vuotenne! <3