torstai 12. joulukuuta 2013

Haastetta

Huh, elämä voittaa! Olen ollut kovan migreenin kourissa viimeiset 2 viikkoa, mikä on näkynyt myös täällä. Mutta alhaalta pääsee vain ylöspäin ja sen kunniaksi haastetta :) Minut haastoi Morsian ja sen kaaso -blogin ihanaiset!

Haasteen säännöt: Haastettu kertoo ensin 11 asiaa itsestään, sitten vastaa 11 hänelle esitettyyn kysymykseen, keksii 11 kysymystä seuraaville haastetuille ja haastaa 11 uutta bloggaria mukaan. Ei muuta kuin menoksi!

11 asiaa minusta:

1. Talvi on paras vuodenaika, rakastan sen purevaa pakkasta ja puhtautta.
2. Stressaan kaikesta ja sulhaseni mukaan vielä turhaan ;)
3. Olen läheisyysriippuvainen, halailen ja suukottelen miltei koko ajan.
4. Syön kurkkua kuin karkkia, tälläkin hetkellä meidän jääkaapissamme on kaksi ja puoli kurkkua. Kärrään sitä kaupasta aina vain lisää.

5. Pelkään avaruutta, mutta tykkään katsella tähtiä.
6. Sininen on lempivärini.
7. En voi sietää aprikoosia, missään muodossa.
8. Juokseminen on parasta terapiaa.
9. Haaveilen omasta täydellisestä talosta kaupungin ulkopuolella.
10. Haluaisin uida delfiinien kanssa.
11. Olen siivousintoilija.
 

Morsian ja sen kaaso -blogin kysymykset minulle:

1. Oletteko valinneet jo hääkakun? - Tiedämme minkälaisen haluamme, kermakakkua siitä ei tule, sen paljastan :)
2. Lähdettekö häämatkalle heti häiden jälkeen vai vasta myöhemmin? - Haluaisimme lähteä heti, mutta tilannetta täytyy tarkastella vielä hetki.
3. Missä kaikessa kaaso(t) ja bestman(it) ovat apuna? - Kaikki työt lyödään lukkoon tammikuussa.
4. Mitä toivotte häälahjaksi? - Rahaa (oma koti kiikarissa) sekä kaikkea tarpeellista.
5. Missä teidät vihitään? - Kirkossa, kirkko varmistuu tammikuussa.
6. Lukevatko häihin tulevat vieraat blogiasi? - Pari, joille olen vinkannut :)
7. Tullaanko teidän häissä kuulemaan elävää musiikkia? - Ei. Toiveena olisi, että serkkuni laulaisi kirkossa.
8. Paljonko häissänne tarjoillaan alkoholia? - Sopivasti ;)
9. Aiotteko itse esiintyä häissänne? - Emme.
10. Miten päätitte hääpäivänne? - Toivoimme 7.2.2015, mutta se oli juhlapaikallamme varattu. Päädyimme 14.2.2015 ja tajusimme, että se on ystävänpäivä - mikä sen romanttisempaa :)
11. Tuleeko häihinne enemmän sukulaisia vai kavereita? - Sukulaisia, sukuni on suuuuri.


Kysymykset seuraaville haastetuille:

1. Oliko hääpäivän päättäminen helppoa? 
2. Aiotteko tehdä itse DIY -menetelmällä kutsut vai tilaatteko?
3. Onko häillänne teemaa/teemaväriä?
4. Onko teidän häissänne perinteitä? 
5. Onko vihkiminen ulkona vai kirkossa?
6. Kuinka kauan häihinne on? Jännittääkö?
7. Ovatko hääjärjestelyt jo pitkällä? 
8. Onko hääpuvun löytäminen sinulle helppoa vai vaikeaa? 
9. Koristeletteko vihkipaikkaa? 
10. Onko kaasojen ja bestmanien pukeutuminen yhtenäistä?
11. Kuinka suuret häänne tulevat olemaan?

Haastan mukaan: 

BEFORE WE GET MARRIED 
Helmihäät 2014
Elämäni päivä
But I'm a Bride not a Sandwich
Helmiäiset talvihäät
IT'S STILL YOU
Minä ja hää
Oh So Lovely - Wedding
Sinun ikuisesti
Sinun kanssasi olen onnellisin
Lovefall

3 kommenttia:

  1. Kiitos haasteestasi, vastasin tämän päivän postauksessa muutamiin kysymyksiisi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vau teillä on Ystävänpäivähäät!!! Onpa muuten ihanan romanttista <3

      Poista
    2. Voi ihanaa, olepas hyvä! :) Hihi, niin on! En malta odottaa <3

      Poista