torstai 20. helmikuuta 2014

Kukkakombo(ko)?

Olen lähipäivinä miettinyt paljon kukkia. Jouduimme perumaan tapaamisen kukkakaupalla tapahtumien vuoksi, joten nyt kymmenet kukkalajikkeet sekä niiden käyttötavat kiitävät päässäni vuoristorataa. Edellisessä postauksessa kukista kerroinkin mitä kukkia olemme suunnitelleet tilaavamme; morsiuskimppu, sulhasen viehe, kaasojen ja bestmanien kukat sekä pöytäkukat. Nyt olen myös ajatellut heittokimppua, sillä onhan se kiva perinne katsoa kuka menisi seuraavana häiden naisväestä naimisiin :) Myös toinen sukkanauha on mietinnässä, josko myös sillä tapaa miesväestä löytyisi seuraava sulhanen! 

Harsokukka (baby's breath) sekä neilikat ovat tällä hetkellä ykkösinä. Liloista kukista anemone (jonkinlainen vuokko) olisi todella kaunis! Ehkäpä ne voisivat olla meidän hääkukkakombo. Kuka tietää, jos mieleni muuttuu vielä moneen kertaan? ;)

Harsokukka olisi todella kaunis myös pöytäkukkina pienissä maljakoissa. Tai viinilasin alla, kun sen kääntää toisinpäin. Sen kannan päälle voisi tällöin laittaa vielä kynttilän. Tässä tapauksessa haluaisin vielä kukkia erikseen maljakkoon. Ideoita vain pörrää mielessä. Ehkä on sittenkin hyvä, että häihin on vielä 11 kuukautta! :)
















kuvat

6 kommenttia:

  1. Upeita kukkahaaveita. Harsokukka ja kruunuvuokko kuuluu omiin tämän hetken suosikkeihin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne on kyllä niin ihania, että niihin taidetaan kallistua :)

      Poista
  2. Tuo morsiusharso on kyllä aivan ihanaa! Niin herkkää ja kaunista! Ja vitsi, ompas ihana idea nuo lasien kukkien ja kynttilöiden yhdistelmät! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Herkkää nimenomaan ja niin yksinkertaista! Itse tykkäsin kanssa, jotain hieman erilaisempaa pöytäkoristeiksi :)

      Poista
  3. Harsokukka ja neilikka miellyttää munki silmää tällä hetkellä paljon :)

    VastaaPoista