tiistai 5. marraskuuta 2013

Kirkko asiaa

Olen erittäin perinteinen tyttö mitä tulee häiden suhteen. Perinteet ovat meidän perheessämme tärkeitä ja niitä vaalitaan :) Joten oli erittäin helppo valita kirkkohäiden ja siviilivihkimisen väliltä - kirkkohäät tietenkin! 

Kirkollisen vihkimisen edellytyksenä on, että vihittävät ovat molemmat rippikoulun käyneitä kirkon jäseniä. Jos vain toinen vihittävistä kuuluu evankelisluterilaiseen kirkkoon ja toinen osapuoli on jonkun toisen kirkon jäsen, on kirkollinen vihkiminen evankelisluterilaisessa kirkossa myös silloin mahdollinen. Me molemmat kuulumme onneksi kirkkoon, joten sekin murhe on pois alta.

Kävimme läpi paikkakuntamme kirkkoja, joita olikin enemmän kuin olin kuvitellut! Halusimme pienen, lämminhenkisen kirkon rauhalliselta paikalta. Katselimme kirkkoja netistä (huh huh) ja lähdimme katsastamaan niitä, jotka meidän silmää miellyttivät. Löysimmekin meidän tulevan kirkkomme, joka on erittäin kaunis ja sijainti rauhallinen. Ainut miinus tässä on se, että sitä ei saanut varattua vielä vuodelle 2015.. Joten siltä varalta jos mietitte mitä teemme tammikuun alusta, kun virastot aukeavat, voin kertoa että olemme puhelimen ääressä koko suku! :) Peukut siis pystyyn, että saadaan kyseinen kirkko meidän hääpäivällemme!

BrideStunning dresses(and wedding dresses)~
kuvat

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti